Rikosoikeus Norjassa

Norjan rikosoikeus käsittelee tekoja, joita valtio pitää ihmisiin, omaisuuteen, yleiseen turvallisuuteen tai yhteiskuntaan kohdistuvina rikoksina. Se eroaa yksityisestä riidasta, jossa toinen henkilö tavoittelee toiselta pääasiassa rahaa tai muuta hyvitystä. Rikoslain nimi on straffeloven. Siinä kuvataan rikoksia ja mahdollisia seuraamuksia, kun taas rikosprosessin säännöissä kerrotaan, miten poliisi, syyttäjät, tuomioistuimet, epäillyt, uhrit ja todistajat osallistuvat asian käsittelyyn. Poliisi tutkii epäiltyjä rikoksia. Syyttäjäviranomainen, påtalemyndigheten, päättää asiaankuuluvissa tapauksissa, antavatko todisteet aihetta syytteeseen ja mikä oikeudellinen ratkaisu on asianmukainen. Epäillyllä on tärkeitä prosessuaalisia suojakeinoja. Niihin voivat kuulua tieto epäilystä, oikeus puolustusasianajajaan eli forsvareriin, oikeus olla antamatta selitystä sekä tarvittaessa oikeus tulkkiin. Vakaviin vapaudenrajoituksiin liittyy oikeusturvatakeita. Pidättäminen, säilöönotto ja tutkintavankeus eli varetektsfengsling eivät ole sama asia kuin lopullinen tuomio, ja niihin kohdistuu tuomioistuimen valvonta. Rikosasioita käsitellään yleisessä tuomioistuinjärjestelmässä. Tingrett on tavallisesti ensimmäinen oikeusaste, lagmannsrett käsittelee monia valituksia, ja Høyesterett käsittelee pääasiassa tärkeitä oikeuskysymyksiä. Mahdollisia seuraamuksia ovat sakot, vankeusrangaistus, ehdollinen tuomio, yhdyskuntaseuraamukset eli samfunnsstraff ja nuorille rikoksentekijöille tarkoitetut erityistoimenpiteet. Lopputulos riippuu rikoksesta, todisteista, aiheutuneesta vahingosta, tahallisuudesta ja henkilökohtaisista olosuhteista. Uhreilla voi olla oikeus saada tietoa ja osallistua asian käsittelyyn, suojeluun ja korvaukseen. Vakavissa tapauksissa uhri voi saada bistandsadvokatin eli asianajajansa tueksi rikosprosessiin.